Joulun odotuksen tunnelmaa...

Joulun odotuksen tunnelmaa...

tiistai 9. joulukuuta 2014

2014-12-09 Joulukalenterin 9.luukku: Jouluiset porotortut

Jo monena vuonna on pitänyt tehdä suolaisia joulutorttuja - tälläinen ohje löytyi K-ruoka-sivuilta :P Ensimmäistä kertaa taisin tehdä rahkavoitaikinaa, joka onnistuikin mainiosti...näitä tulee varmaan tehtyä toisenkin kerran <3




JOULUISET POROTORTUT
Rukiinen rahkavoitaikina: 
250 g voita 
1 prk maitorahkaa 
2 ½ dl ruisjauhoja 
2 ½ dl vehnäjauhoja 
1 tl leivinjauhetta 
suolaa

Porotäyte: 
100 g poron kylmäsavuleikettä
~1 rs ruohosipulituorejuustoa
2 dl emmental-juustoraastetta
pippuria

Voiteluun:

1 kananmuna

Sekoita huoneenlämpöiseen rasvaan rahka. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina juuri ja juuri sekaisin. Pane taikina noin puoleksi tunniksi kylmään kovettumaan.

Kauli taikina noin puolen sentin paksuiseksi levyksi jauhotetulla alustalla. Taita levy kolmin kerroin ja kauli uudelleen vielä kaksi kertaa aina kolmin kerroin taittaen. Poista ylimääräiset jauhot taitosten välistä pullasudilla. Kääri taikina muovikelmuun ja pane jääkaappiin puoleksi tunniksi. 

Hienonna poro ja sekoita tuorejuuston ja juustoraasteen kanssa. Mausta porotäyte pippurilla.

Kauli taikina jauhotetulla pöydällä 36 x 54 cm kokoiseksi levyksi. Leikkaa taikinasta 9 x 9 cm neliöitä. Tee neliöiden kulmiin noin 3 cm viillot kohti keskustaa. Levitä täyte keskelle ja taita joka toinen sakara keskelle. Nipistä taitoskohta kiinni. Voitele tortut munalla ja paista 225 asteessa uunin alimmalla tasolla 10-12 minuuttia. Tarjoa tortut haaleina.

2 kommenttia:

  1. Täällä vaan herkkujen esittely jatkuu. Pitäisiköhän kokeilla itsekin.

    VastaaPoista
  2. Nyt ne porotortut huutaa mun nimeä pakastimessa...porotorttu ja lasi kirsikkaglögiä...taidanpa maanantai-illalla aloittaa joululomani sillä :)

    VastaaPoista