Joulun odotuksen tunnelmaa...

Joulun odotuksen tunnelmaa...

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Mökki-aamupala...

Pikainen aamupala juhannuspäivän aamuun syntyi seuraavasti...




MUSTIKKA-JOGURTTIMALJA
turkkilaista jogurttia
pakastemustikoita
muromysliä
appelsiinihunajaa

maanantai 27. kesäkuuta 2016

Juhannuksen herkkujälkkäri - mansikoilla kruunattu jäätelökakku

Tätä jälkkäriä voi maustaa kukin makunsa mukaan - meille tuli tällainen :P Jäätelöpaketeista jäi jämät pahanpäivän varalta...




JÄÄTELÖKAKKU
200 g Suklaapisara-keksejä 
n. 3/4 dl leivontamargariinia
1 l mansikkajäätelöä
1 l nougat-jäätelöä
Daim-patukoita
Omar-karkkeja
kinuskikastiketta
mansikoita ja vaahtokarkkeja

Murskaa keksit ja sekoita niiden joukkoon sulatettu/juokseva margariini. Levitä seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (n. 18 cm) pohjalle.

Levitä kakkupohjan päälle puolet hiukan sulaneista jäätelöistä. Leikkaa karkeista mieleisen kokoisia palasia ja levitä niitä sekä kinuskikastiketta jäätelön päälle. Lisää karkkien päälle loput jäätelöstä. Koristele kakku lopuilla karkinpalasilla ja kinuskikastikkeella. Laita kakku muutamaksi tunniksi pakastimeen.

Koristele kakku vielä juuri ennen tarjoilua mansikoilla, vaahtokarkeilla ja kinuskikastikkeella.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kesäinen salaatti grilliruualle...

Seuraavan salaatin tekaisin juhannusruualla. ..idea täältä :)




KESÄINEN SALAATTI GRILLIRUUALLE 
jääsalaattia + rucolaa
kurkkua
kirsikkatomaatteja
nektariineja
mansikoita
korianteria
balsamicoa

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Tämän Jussin hitti - Aura-perunasalaatti

Uusista perunoista syntyy Aura-juuston ystävän taivaallinen herkku seuraavalla reseptillä - taisipa jopa saada erään työkaverini innostumaan tästä ;) Se meidän homejuusto-kammoinen sai osakseen fetajuustoa...Sitruunan ja etikan kanssa kannattaa hiukan maistella, että tulee mieluinen kastike...muutenkin tein hiukan näppituntumalla ;)




AURA-PERUNASALAATTI
n. 500 g uusia perunoita
vettä, suolaa
1 pkt Aura-sinihomejuustoa

Kastike:
2 rkl kokojyväistä dijoninsinappia
2 dl oliiviöljyä
½ dl punaviinietikkaa
1 tl vaahterasiirappia tai sokeria
mustapippuria
1 sitruuna
1 nippu kevätsipuleita

Keitä pestyt perunat suolalla maustetussa vedessä. Keitä perunoita, kunnes ne ovat juuri ja juuri kypsiä, eli noin 20 minuuttia. Valmista kastike perunoiden kypsyessä. Sekoita isossa kulhossa sinappi, öljy, etikka, vaahterasiirappi tai sokeri sekä ripaus suolaa ja muutama kierros mustapippuria myllystä. Raasta joukkoon yhden sitruunan kuori ja purista puolikkaan sitruunan mehu. Hienonna kevätsipulin valkoiset ja vihreät osat ja sekoita ne kastikkeeseen.

Sekoita kuumat perunat kastikkeeseen isolla puulusikalla. Perunat on hyvä sekoittaa kastikkeeseen mahdollisimman kuumina, koska silloin kastike imeytyy niihin parhaiten.

Anna perunoiden jäähtyä ja kääntele sitten kuutioitu sinihomejuusto salaatin sekaan. Lisää suolaa ja pippuria makusi mukaan. Jos perunat ovat imeneet kaiken nesteen, lisää vielä hieman oliiviöljyä.




Viikon kestänyt väsymys kärjistyi aattoiltana ja vaihdoinkin ennen kello kymmentä yöpaidan päälle sekä jätin menemättä kokolle...joskus on vain rauhoituttava <3

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Juhannuksen lounasperinne jatkuu - mansikkainen vuohenjuustosalaatti

Jälleen jatkuu juhannusperinne, että lounalla on tarjolla ruokaisa salaatti...tällä kertaa mansikoilla ja vuohenjuustolla kruunattu kokonaisuus - idea on peräisin täältä :) Salaatin kanssa tarjolla oli pataleipää - ohje peräisin Kotivinkistä....vinkkinä, että 1 tl suolaa riittää :)





MANSIKKAINEN VUOHENJUUSTOSALAATTI
jääsalaattia ja rucolaa
avokado
mansikkaa
vuohenjuustoa
balsamicoa
basilikaa
seesaminsiemeniä

Täytä lautanen salaatilla ja leikkaa tai kaavi lusikalla kypsästä avokadosta palasia salaatin päälle. Leikkaa mansikat puolikkaiksi ja heittele salaattipedin päälle osa. Leikkaa vuohenjuustopötköstä puolen sentin siivuja, jotka paistat molemmin puolin pannulla, jotta vuohenjuusto saa rapean pinnan. Heitä vuohenjuustosiivut kuumalle pannulle, jossa on hieman oliiviöljyä ja anna tiristä pieni hetki. Käännä siivut ja kuullota vielä toiselta puolelta. Tämä vie yhteensä pari minuuttia. Nosta vuohenjuustot salaatin päälle, heittele loput mansikat perään ja koristele tummalla balsamicolla, basilikalla ja seesaminsiemenillä.







PATALEIPÄ
4 dl vehnäjauhoja
3 dl hiivaleipäjauhoja
1 tl suolaa
½ tl kuivahiivaa tai herneen kokoinen pala tuorehiivaa
3 ½ dl vettä

Lisäksi:
rypsiöljyä

Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Taikinaa ei saa vaivata. Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12–24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän pataleipä saa makua.

Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Älä vaivaa sitä, mutta kääntele se palloksi. Peitä liinalla ja anna kohota vielä 30 minuuttia.

Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Ota kannellinen, 2–3 litran uunipata ja laita se kylmään uuniin. Kun taikina on kohonnut pöydällä 30 minuuttia, ota kuuma pata uunista ja sipaise sen pohjalle ja reunoille hiukan öljyä. Nosta taikina tulikuumaan pataan. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin 30 minuutiksi. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia. Ota pata uunista ja kumoa leipä. Pataleipä irtoaa padasta helposti.



lauantai 18. kesäkuuta 2016

Mökkivieraita - raparperijuustokakku

Mökkivieraille halusin tehdä raparperista hyydykekakun - sopiva ohje löytyi "Makeaa murmelin täydeltä"-blogista. Kiisselin kakkuun tein hiukan summamutikassa siitä raparperi määrästä,  jonka sain käsiini. Pohjan kekseinä käytin perus-dominoita.




RAPARPERIJUUSTOKAKKU
Keksipohja:
200 g dominoita
75 g voita

Raparperikiisseli:
500 g raparperia
2 ¼ dl sokeria
½ dl maissitärkkelystä 

Täyte:
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 valkuaista
200 g valkosuklaata
200 g vaniljarahkaa
2 rkl  sitruunamehua
1 rkl vettä

Päälle:
n. 200 g mansikoita
(+ mintun/ sitruunamelissan lehtiä)

Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja reunoille reunakalvo halutessasi. Murskaa dominot tehosekoittimessa tai kaulimella pakastepussissa. Sulata voi ja lisää  keksimurskan joukkoon. 

Kuori raparperit ja leikkaa ne paloiksi. Laita raparperit kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä noin 5 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Ota kattilasta noin puoli desiä lientä ja sekoita siihen maissitärkkelys. Kaada takaisin kattilaan ja jatka keittämistä noin minuutti. Anna raparperikiisselin jäähtyä esimerkiksi kylmässä vesihauteessa.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mausta kuohukerma vaniljasokerilla ja vaahdota. Erottele valkuaiset ja vatkaa vaahdoksi. Paloittele valkosuklaa ja sulata se mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoitellen. Sekoita kermavaahto, vaniljarahka, sulatettu valkosuklaa ja raparperikiisseli keskenään. Laita sitruunamehu ja vesi kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Sulata joukkoon liivatteet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen. Lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti joukkoon. Kaada täyte vuokaan, tasoita. Anna kakun hyytyä jääkaapissa kolmisen tuntia. Koristele viipaloiduilla mansikoilla ja halutessasi esimerkiksi mintun lehdillä. 




perjantai 17. kesäkuuta 2016

Takkamuurin uusi kuosi...

Mökkimme punatiilinen takkamuuri sai uuden valkoisen kuosinsa...kummasti valkeni ilme mökissä :)




sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Mökkikeittiön uusi ilme

Remontissa mökin keittiö sai uudet kalusteet...tässä muutama kuva lopputuloksesta :)






lauantai 11. kesäkuuta 2016

Tampereen visiitillä - loistava ruokapaikka ja shoppailua

Hurahtin Tampereelle ystäväni luokse viettämään muutamaa kesälomapäivää :) Ohjelmaan kuului ekana päivänä museovisiitti ystäväni ja hänen lastensa kanssa. Kävimme Vapriikissa mm. ihmettelemässä jääkauden jättiläisiä.




Seuraavana päivänä shoppailin ystäväni kanssa keskustassa, josta mukaan tarttui hiukan vaatteita, meikkejä ja sisustustavaroita.




Lounaan nautimme Bistro Venlassa - suosittelen :P




lauantai 4. kesäkuuta 2016

Helppoa mökkikeittiössä - nopea pulled pork-burgeri

Tekaisin lauantain ruuaksi nopea pulled pork-burgerin Kivikylän valmis-pulled porkista ja paikallisen leipomon sämpylöistä :P Täytteeksi laitoin kaupasta ostettua valkosipulimajoneesia, jääsalaattia, gouda-juustoa ja lihapakkauksen mukana tullutta bbq-kastiketta sekä itse marinoitua punasipulia. Burgerin rinnalle tein vielä pika-pikaa coleslawin - laiskana laitoin porkkanat paloina, kunnen viitsinyt raastaa niitä ;)