Joulun odotuksen tunnelmaa...

Joulun odotuksen tunnelmaa...

lauantai 28. tammikuuta 2017

Jälkiruoka lähenevään ystävänpäivään - Nutella-helmivanukas

Olin tekemässä helmivanukasta, kun huomasin, että minkä kanssa sitä tarjoan...Nutella-purkki pelasti jälleen ;) 




NUTELLA-HELMIVANUKAS
1 l täysmaitoa
2 1/2 dl Helmi-perunasuurimoita
suolaa
4 dl kuohu- tai vispikermaa
oman maun mukaan Nutella-suklaatahnaa

Keitä ensin puuro pakkauksen ohjeen mukaan ja anna sen jäähtyä. Vatkaa sitten kerma vaahdoksi ja sekoita sen joukkoon makuusi sopiva määrä Nutella-tahnaa. Lopuksi lisää jäähtyneen puuron joukkoon kermavaahtoseos.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Broileria vuohenjuuston ja paholaishillon kera

Tässä lupailemani toinen vuohenjuustoruoka...Tein broileria vuohenjuuston ja paholaishillon kera - maustamattomat broilerifileet maustoin suolalla, savupaprikajauheella, juustokuminalla sekä oreganolla. Paistoin fileet pannulla, jonka jälkeen laitoin ne valkosipulilohkoperunoiden jälkeen uuniin juuston kera grillivastuksen alle n. 10 minuutiksi. Lopuksi päälle paholaishilloa.




Viereen lautaselle pikasalaatti salaattisekoituksesta, tomaatista, viinirypäleistä sekä marjasekoituksesta ja saksanpähkinästä.

perjantai 6. tammikuuta 2017

Herkullinen vuohenjuustosalaatti viikonlopuksi

Sain työkaveriltani muutaman siivun vuohenjuustoa. Päädyin tekemään siitä herkullisen salaatin...huomenna luvassa lisää vuohenjuustosta ;)





VUOHENJUUSTOSALAATTI
salaattisekoitusta
kurkkua
sitruunaoliiviöljyä
päärynää + voita
vuohenjuustoa
kuivattuja marjoja (itsellä Pirkan marjasekoitusta, mut esim. karpalot toimii hyvin)
saksanpähkinöitä
tummaa balsamicokastiketta

Asettele salaattisekoitus lautaselle ja paloittele päälle mieleisiäsi paloja kurkusta. Pirskottele halutessasi salaattipohjan päälle sitruunan makuista oliiviöljyä. Kuori ja lohkoa päärynät ohuiksi lohkoiksi. Paista lohkoja kuumalla pannulla voissa molemmin puolin. Nostele päärynät salaattipohjan päälle ja paista sitten vuohenjuustoa molemmin puolin sopivan ruskeaksi. Nosta lopuksi juustoviipale salaatin päälle ja ripottele päälle kuivattuja marjoja sekä kevyesti murskattuja saksanpähkinöitä. Kastikkeeksi tummaa balsamicokastiketta.

torstai 5. tammikuuta 2017

Superherkku alkavaan vuoteen - Baileys-kolokakku

Tälläinen herkku löytyi "Jauhoton Taikina"-blogista ja se päätyikin meillä uuden vuoden aaton tarjottavaksi.




BAILEYS-KOLOKAKKU
(n. 20-24 palaa)
Pohja:
3 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta siivilöitynä
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
ripaus suolaa
2 isoa kananmunaa
2 dl maitoa
100 g voisulaa
1 dl Baileysia
1 dl vahvaa kahvia

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Leivinpaperoi tai voitele ja jauhoita n. 32 cm x 24 cm uunivuoka. Sekoita yhteen kuivat aineet. Sekoita yhteen kosteat aineet. Yhdistä kuivat ja kosteat aineet vaikkapa puuhaarukalla sekoittaen. Kaada vuokaan. Paista uunissa n. 30 minuuttia tai niin kauan, että pohja on kypsä. Kokeiltaessa tikulla, tikkuun ei jää taikinaa. Anna pohjan jäähtyä.

Suklaakastike:
1 dl vispikermaa
50 g tummaa suklaata
1 iso daim
0,5 dl - 1 dl Baileysia

Murustele suklaa ja Daim pieneen kattilaan. Kaada kerma päälle. Sulata sekoitellen miedolla lämmöllä. Lisää joukkoon Baileys, jos haluat kiehauttaa alkoholin pois. Jos et, lisää Baileys vasta lopuksi. Anna kastikkeen jäähtyä. Tee jäähtyneeseen pohjaa vaikkapa pyöreällä puulastan varrella koloja. Valuta suklaakastike koloihin. Kastike on aika nestemäistä, se kostuttaa samalla pohjaa.

Kuorrute:
1 dl vanhan ajan vaniljakastikejauhetta
1 dl Baileysia
3-3,5 dl vispikermaa

päälle:
2 isoa Daimia

Mittaa ainekset kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella hyväksi vaahdoksi, noin 3-4 minuuttia. Levitä pohjan päälle ja nosta kakku vielä jääkaappiin pariksi tunniksi. Rouhi päälle Daimit. Leikkaa paloiksi. Kakun kannattaa antaa lämmetä 20 minuuttia ennen tarjoilua. Säilytys jääkaapissa.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Kesä talven keskellä - Caprese-salaatti

Kesäinen salaatti talven keskelle....




CAPRESE-SALAATTI
rucolaa
tuoretta basilikaa
luumutomaatteja
buffalomozzarellaa
aurinkokuivattua tomaattia
pinjansiemeniä
sitruunaoliiviöljyä
mustapippuria

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Leipä, joka hurmaa näöllään ja maullaan - täytetty kukkaleipä

Uudeksi vuodeksi tarjolle pyöräytin "kukkaleivän", jonka olisi pitänyt muistuttaa krysanteemin,  mutta taisikin olla lähempänä ohdaketta ;) Ohjeen löysin Hulin "Meanwhile in Longfield "-blogista - hieman muokkasin täytettä...




TÄYTETTY KUKKALEIPÄ
(tekovaihe n. 3 h, annoskoko n. 8)
Taikina:
500 g vehnäjauhoja
7 g kuivahiivaa
125 ml kevytmaitoa
125 ml turkkilaista jogurttia
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
1 kpl kananmuna
90 ml öljyä

Lämmitä maito 42-asteiseksi. Sekoita kuivahiiva maidon sekaan. Lisää neste yleiskoneeseen ja kaada mukaan loput ainekset. Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia. Taikinan tulee irrota kulhon reunoista kunnolla. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi lämpimässä paikassa liinan alla noin 1-1½ tuntia.

Täyte:
150 g Valio Texmex-juustoraastetta
50 g Emmental-juustoraastetta
100 g Atria Kulinaari ohuen ohut kylmäsavuhärkää
100 g Atria Kulinaari ohuen ohut kylmäsavukinkku
2 kpl paahdettua purkkipaprikaa
n. 5 kpl aurinkokuivattua tomaattia
n. 10 lehteä tuoretta basilikaa
kuivattua timjamia
1 nippu keltasipulia

Lisäksi:
voiteluun ruokalusikallinen maitoa sekä yksi kananmuna.

Pilko paprikat, oliivit, aurinkokuivatut tomaatit, basilika, timjami, kevätsipulit sekä leikkeleet mahdollisimman pieniksi paloiksi. Mitä pienemmäksi, sen parempi. Sekoita kaikki ainekset isossa kulhossa sekaisin.

Jaa kohonnut taikina kolmeen osaan, ja käsittele kerrallaan yhtä osaa, anna muiden osien olla edelleen liinan alla lämpimässä. Jauhota leivinalusta ja kauli taikinasta noin 3 mm levy. Tee pyöreällä muotilla (halkaisija noin 6-8 cm) kaulitusta taikinasta pyöreitä paloja niin paljon kuin pystyt. Tee ylijäämäpaloista uusi möykky, kaulitse siitä uusi levy ja tee siitä lisää pyöreitä paloja. Öljyä tässä välissä noin 26-28 cm pyöreä piirakkavuoka ja ota se työtasolle viereesi.

Ota yksi pyöreä taikinapala kerralla eteesi. Laita taikinan päälle ensin juustoraastetta ja sen jälkeen varsinaista leikkeletäytettä. Muista, että palojen päälle ei tule laittaa liikaa täytettä, jotta ne eivät pursua uunissa rumiksi.Sitten tulee vaikein osuus. Käännä pyöreä pala ensin kahtia niin, että edessäsi on puolikuun muotoinen pala. Sen jälkeen pala pitäisi taittaa vielä kahtia niin, että puolikuun kärjet koskevat toisiaan. Jos kärjet eivät meinaa pysyä kiinni, voi niitä kostuttaa hieman vedellä ja painaa sitten päät kiinni toisiinsa.

Tämän jälkeen pala tulee nostaa piirakkavuokaan siten, että auki oleva osa on ylöspäin (täyte näkyy). Ja sitten sama homma pitää toistaa aika monta kertaa! Piirakkavuoan voi täyttää tähän tapaan ihan loppuun asti, siten että paloista muodostuu vuokaan krysanteemin terälehtiä muistuttava kuvio. Lopuksi tein hieman isomman, suorakaiteen muotoisen palan, jonka täytin juustoraasteella sekä leikkeletäytteellä normaaliin tapaan. Tämän jälkeen rullasin sen rullaksi, ja nostin piirakkavuoan keskelle siten. Sivele vielä lopuksi leivän päälle maito-munaseosta sudin avulla.

Paista täytettyä leipää 180-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Anna valmiin leivän levähtää liinan alla puolisen tuntia ennen tarjoilua. Leipä on ehdottomasti parasta hieman lämpimänä. Sen voi lämmittää tarpeen vaatiessa lempeässä uunin lämmössä uudestaan (noin 100 asteessa).