Joulun odotuksen tunnelmaa...

Joulun odotuksen tunnelmaa...

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

2011-07-23 Pizza-ilta...

Teki mieli pizzaa ja päätin kokeilla hiukan erilaista pizzaa. Pohjan tein Sunnuntain ruispizzamix-pussista...laitoin pussin ohjeen mukaan 2 dl vettä ja pohjasta tuli mielestäni liian löysä, jotta sitä sai hyvin rullattua, joten ensi kerralla laitan lisäksi vehnäjauhoja.




RUISPIZZARULLA
1 ps Sunnuntai Ruispizzamixiä
2 dl vettä
1 tl valkosipulijauhetta tai
2 tl pizzamaustetta

Täyte:       
1 rkl margariinia
400 g marinoituja broilerin fileesuikaleita
1 dl hienonnettua purjoa
1 pieni paprika kuutioituna
1 dl Sunnuntai maustamaton rahkavalmistetta

½ tl suolaa
½ tl rouhittua mustapippuria
1 dl sinihomejuustomurua
1 dl juustoraastetta

Pinnalle: 
juustoraastetta

Mittaa reilusti kädenlämpöinen vesi ja valkosipulijauhe tai pizzamauste kulhoon. Lisää ruispizzamix ja vaivaa taikina tasaiseksi. Anna kohota liinan alla lämpimässä paikassa noin 30 minuuttia.

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Ruskista fileesuikaleet pannulla. Lisää joukkoon hienonnettu purjo ja paprikakuutiot. Paista sekoittaen muutama minuutti. Sekoita joukkoon kasvirasvavalmiste, mausteet sekä juustot. Sekoita tasaiseksi ja anna seoksen hetken hautua pannulla.

Kauli kohonnut taikina 35x30 cm kokoiseksi levyksi. Levitä täyte levylle. Kääri rullalle pidemmältä sivulta. Nosta uunipellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista uunin keskitasolla 15-17 minuuttia.


Näin meillä tiskattiin tänä viikonloppuna ;)


sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

2011-07-16 Hampurilaisia...

Puhelimeen lataamastani ruokaohjelmasta löytyi ohje kana-ruishampurilaisiin ja pitihän niitä kokeilla, kun kuvassa näytti niin hyvältä :) Hampurilaisten lisäksi laitoin uuniin ristikkoperunoita, joiden kanssa tarjosin Hesburgerin majoneesia, jota oli jäänyt yli leikkimökin tupaantuliaisista.




KANA-RUISHAMPURILAINEN
4 kpl broilerin marinoitua ohutta leikettä
8 viipaletta ruisleipää
4 lehteä jää- tai lehtisalaattia
1 pihvitomaatti
4 cheddar-juustoviipaletta
1 pieni punasipuli
0,5 dl pahaloisen hilloa
Huuhdo kasvikset. Revi salaatti ja leikkaa tomaatti viipaleiksi. Grillaa leikkeet kuumassa grillissä tai paista pannulla molemmin puolin. Lämmitä leipäviipaleet varovasti grillin ylätasolla tai mikrossa. Päällystä niistä neljä salaatilla, tomaattisiivuilla, juustolla, kastikkeella ja minuuttileikkeellä. Paina toiset neljä leipää päälle kanneksi.


2011-07-09 Mansikkaa ja halloumia...

Heinäkuisena lauantaina tehtiin halloumi-mansikkasalaattia ja tomaatti-sipulisalaattia sekä grillattiin porsaan pihvit ja maissia.



HALLOUMI-MANSIKKASALAATTI
250 g halloumijuustoa
(n. 300 g) vesimelonia
250 g (5 dl) mansikoita
1 kpl kurkkua
(3 kpl tomaatteja)
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku villirucolaa
kastike:
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
(½ tl kuivattua minttua)
suolaa, mustapippuria, sokeria

Leikkaa halloumijuusto 1/2 cm:n viipaleiksi. Paloittele vesimeloni, mansikat sekä kurkku. Revi salaatit vadille. Lisää vesimelonit, mansikat ja kurkku. Grillaa tai pariloi halloumiviipaleita öljytyllä pannulla, kunnes halloumi saa kauniin värin. Nosta viipaleet salaattivadille. Sekoita kastikeainekset keskenään ja pirskottele salaatille.

Halutessasi voit lisätä salaattiin tomaattia ja kastikkeeseen kuivattua minttua. Itse en niitä laittanut ja maistuu salaatti niinkin :) Itsellä oli kaupan jääsalaatin ja rucolan tilalla omasta kasvimaasta salaattia ja viininsuolaheinää.



Jälkkäriksi tekaistiin mansikkarahkaa.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

2011-07-02 Paholaisen hillo...


PAHOLAISEN HILLO
800 g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
400 g punaisia paprikoita
4-6 punaista chiliä
6-8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
1/2 dl etikkaa
1 pkt Dansukker Hillo-marmeladisokeria

Kaada tomaatit liemineen kasariin ja leikkaa saksilla neljään osaan. Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kasariin. Anna kiehua puolisen tuntia. Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3–5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Voit soseuttaa hillon sauvasekoittimella, mikäli haluat. Jäähdytä hetki ja purkita.

Säilytä jääkaapissa.

Tarjoa grillattujen liha- ja makkararuokien kanssa tai hampurilaisten, ruokien ja kastikkeiden mausteena.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

2011-06-25 Juhannuspäivän brunssi...

Juhannuspäivänä tein brunssin, jossa tarjosin täytettyjä croisantteja sekä amerikkalaisia pannukakkuja (pannukakkujen ohje löytyy vappubrunssista). Juomaksi tarjosin maitokahvia ja mansikkamehua.



TÄYTETYT CROISSANTIT
(6kpl)
6 kpl croissantteja
200 g brie-juustoa tai mozzarella-juustoa
5 dl tuoreita mansikoita
basilikanlehtiä

Leikkaa juusto ohuiksi viipaleiksi. Poista mansikoista kannat ja viipaloi mansikat. Tee croissantteihin viilto sahateräisellä veitsellä ja täytä ne juustolla, mansikoilla ja basilikalla.

2011-06-24 Juhannusaaton grillailut

Juhannuksena nautittiin rosmariini-perunasalaattia, tomaatti-sipulisalaattia, Saarioisten uusia wursteja ja grilliluita sekä valkosipuli-mozzarellaleipää.



ROSMARIINI-PERUNASALAATTI
(6 annosta)
1 kg uusia perunoita
200 g fetajuustoa öljyssä
1 kpl omenaa
2 dl kalamata-oliiveja
kastike:
1 dl fetajuuston öljyä
½ rkl punaviinietikkaa
2 kpl valkosipulinkynttä
1 rkl sokeria
2 rkl tuoretta rosmariinia
1 tl suolaa

Keitä hyvin pestyt perunat juuri ja juuri kypsiksi. Sekoita kastikkeen aineet keskenään. Viipaloi perunat ja kaada kastike päälle. Kääntele varovasti ja jätä maustumaan. Valuta juustokuutiot. Kuori ja kuutioi omena. Kääntele juusto, omenat sekä oliivit perunasalaattiin. Anna maustua viileässä pari tuntia tai seuraavaan päivään. Mikäli haluat vielä ”ruokaisamman” salaatin, voita paistaa pekonikuutioita salaatin joukkoon.



Tomaatti-sipulisalaatti syntyi nopeasti pussillisesta tomaatteja, nipusta kevätsipulia sekä tukosta ruohosipulia. Tomaatit viipaleiksi (kanta pois), sipulit paloiksi tai viipaleiksi ja ruohosipuli silpuksi, jonka jälkeen voikin kasata kaikki kerroksittain tarjoiluastiaan.


Jälkiruuaksi tehtiin mansikka-marenkikakku, jossa marenkileipomosta ostettujen kakkulevyjen väliin laitettiin mascarpone-kerma-seosta, mansikoita ja sulaa suklaata.

2011-06-24 Juhannusaaton lounas...

Meillä on tapana juhannusaattona syödä lounaaksi jotain salaattia. Tänä vuonna tein vihreää fetasalaattia ja sen rinnalle valkosipuli-mozzarellaleipää.



VIHREÄ FETASALAATTI
1 ruukku jääsalaattia
1 ruukku herneenversoa
1 kurkku
1 tlk fetajuustoa öljyssä
1 punasipuli
1 kypsä avokado
½ sitruunan mehu
120 g krutonkeja

Huuhtele ja valuta salaatti ja herneenversot hyvin. Revi salaatinlehdet ja puolita herneenversot. Paloittele kurkku ja lado salaatinlehdet, herneenversot ja kurkkupalat kerroksittain laakealle vadille. Siivilöi juustokuutiot ja levitä salaatille. Kuori sipuli ja leikkaa aivan ohuiksi renkaiksi. Levitä ne salaatille. Halkaise avokado, poista siemen ja kuori puolikkaat. Kuutioi avokadot kulhoon. Purista sitruunasta mehu ja sekoita se avokadopalojen joukkoon tummumisen estämiseksi. (Itse en ole tehnyt tätä sitruunamehun lisäämistä, sillä koko salaatti on syöty heti.) Lusikoi avokadot ja mehu salaatille. Ripottele päälle krutongit. Tarjoa heti.