Kaalia, kaalia, kaalia...Ostin jokin aika sitten kaupasta valtavan keräkaalin ja käytinkin siitä puolet jo aikaisemmin kaali-ohralaatikkoon. Lopusta tein kaalipataa. Tein padan ilman riisiä, koska tykkään siitä sellaisena...mutta ohjeessa on kyllä maininta riisistä :) Mallia ohjeeseen on otettu Pirkan sivuilta, mutta ole muokannut sitä hieman.
KAALIPATA
1 kg keräkaalia
4-5 porkkanaa
(1 kpl sipulia)
2-3 dl vettä
1 kpl kasvisliemikuutiota
tai vastaava määrä kasvisliemifondia
(½ dl puuroriisiä)
1½ tl suolaa
400 g naudan jauhelihaa
2 rkl siirappia
(2 tl meiramia)
mustapippuria
Suikaloi kaali, leikkaa porkkanat puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja hienonna sipuli. Varaa pataa varten iso kattila (noin 3 l). Mittaa kattilaan vesi ja lisää kasvisliemikuutio. Lisää kiehuvaan veteen vähitellen kaalisuikaleet. Sekoita välillä. Kun kaali alkaa pehmetä, lisää porkkanat, riisi ja suola. Sekoita hyvin ja pane kattilan päälle kansi. Anna kiehua noin 20 minuuttia. Ruskista sillä aikaa jauheliha omassa rasvassaan ja lisää joukkoon sipulit pehmenemään. Lisää jauhelihaseos, siirappi, meirami ja mustapippuri pataan. Hauduta vielä noin 5 minuuttia. Tarjoa puolukkasurvoksen kanssa.
Itse teen yleensä niin, että aluksi laitan kattilaan vettä ja kasvisliemifondia, sitten kypsennän jauhelihan siinä, jonka jälkeen lisään kaalit ja porkkanat. Eipähän tule turhaan tahrittua paistinpannua ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti