Joulun odotuksen tunnelmaa...

Joulun odotuksen tunnelmaa...

lauantai 16. marraskuuta 2013

2013-11-16 Tyttöjen maidottomat pikkujoulut...

Jälleen kokoontuminen hyvän seuran ja ruuan merkeissä <3


Tuo poro-merkki on sitten varattu mun viinilasiini <3



Ruuaksi oli tehnyt jo ennestään tutun porokiusauksen, jonka ohjeen olin löytänyt  Lapin Lihan-sivuilta - muokkasin sen vain maidottomaksi käyttämällä soijaruokakermaa. Kiusausten kanssa tarjosin puolukkahilloa ja etikkapunajuuria. Lisäksi olin salaatiksi tehnyt viinirypäle-paprika-kurkku-jääsalaatti-salaattia - joukkoonsa salaatti sai myös kourallisen pakastelakkoja sekä erikseen tarjolla oli vielä feta-juustoa.





POROKIUSAUS   -   maidoton
150 g kylmäsavurouhetta
1 kg perunasipulisekoitusta
4 dl soijaruokakermaa
5 porkkanaa
1 pkt pekonikuutioita

Pilko porkkanoista tikkuja. Paista pekonia ja porkkanoita hetki pannulla. Kaada peruna-sipulisekoitus voideltuun vuokaan. Sekoita joukkoon kylmäsavurouhe ja porkkana-pekoniseos. Kaada päälle kerma. Paista 200 asteisessa uunissa n. 60 min tai kunnes perunat ja porkkanat ovat kypsiä.




Kahvin kanssa tarjosin maidottoman banana cream pien, jonka alkuperäinen ohje löytyy täältä. Muokkasin vain alkuperäisestä pohjaa ja pinnalla käytin Alpron soijakermaa. Lisäksi olin luvannut lahjoa yhtä tytöistä syömään poroa, joten leivoin vielä maidottomia suklaamuffinsseja, joita kokeilin jo kesälläkin :P




BANANA CREAM PIE   -   maidoton
Pohja:
1 pkt Kantolan kaurakeksejä
n. 150 g maidotonta leivontamargariinia
2 rkl kaakaojauhetta

Täyte:
3 banaani pilkottuina
1 sitruunan puristettu mehu
1 dl Sunnuntai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta      - laitoin koko purkin
2 prk vanilja-soijavanukasta
2 liivatelehteä
loraus vettä

Päälle
1 prk Alpron soijakermaa
Tummaa maidotonta suklaata rouhittuna

Keksit murskataan ja sekoitetaan sulatetun leivontamargariinin kanssa. Seos painellaan pohjan reunoille ja pohjalle. Vuoka laitetaan jääkaappiin hyytymään täytteen valmistamisen ajaksi. Voit puolittaa pohjan keksimurujen määrän, mikäki haluat ohuen pohjan - koko paketista tulee aika paksuhko :)

Liivatteet laitetaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi likoamaan. Banaanit pilkotaan ja sekoitetaan sitruunamehun kanssa. Vaniljakastike vaahdotetaan ja sekaan lisätään soijavanukkaan. Seos sekoitetaan banaanien kanssa. Liivatelehdistä puristetaan ylimääräinen vesi pois ja ne sulatetaan kattilassa veden kanssa. Sulanut liivateneste kaadetaan täytteen joukkoon ohuena naruna ja täyte sekoitetaan tasaiseksi. Täyte kaadetaan kovettuneen pohjan päälle ja laitetaan jääkaappiin hyytymään pariksi tunniksi.

Pursota päälle vaahdotettua soijakermaa - voit halutessasi maustaa sen vaniljasokerilla. Koristele kakku kakku maidottomalla suklaarouheella. Itse piti pursottaa soijakermaa kakun päälle, mutta insinöörille osoittautui ylivoimaiseksi pursottimen kokoaminen kiireessä - noh, menihän se lastalla levittäenkin ;)





PS. Se poro-kammoinen ystäväni otti vielä lisää sitä porokiusausta - pitäiskö alkaa kehua omia kokkitaitoja niinkuin kaikki tv-kokit tekee ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti