Joulun odotuksen tunnelmaa...

Joulun odotuksen tunnelmaa...

lauantai 23. maaliskuuta 2013

2013-03-23 Mango-sinihomejuustobroileria...

Mun piti kokkailla tänä lauantaina ateria pitkän kaavan mukaan, mutta mummuni joutui sairaalaan ja nyt on se ikävä odotteluvaihe, että mitä tapahtuu ja koska tapahtuu ;( Eilen en osannut kaupasta ostaa kuin perinnemakkaraa ja Saarioisten kerroskiisselin - mutta tänään päätin kumminkin tehdä Pirkassa ollutta mango-sinihomejuustobroileria :)




MANGO-SINIHOMEJUUSTOBROILERI
1 kpl sipulia
1 pkt marinoimattomia broilerin fileepihvejä
½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tlk säilyke-mangoa
2 dl ruokakermaa
½ pss sinihomejuustomuruja
1 dl persiljaa hienonnettuna

Suikaloi kuorittu sipuli. Leikkaa broilerit neljään osaan. Laita sipulit uunivuokaan ja nosta broilerit sipuleiden pinnalle. Mausta broilerit suolalla ja pippurilla. Kuutioi mangot ja lisää ne vuokaan. Lisää myös ruokakerma ja sinihomejuustomuru. Kypsennä 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia. Ripottele pinnalle runsaasti tuoretta persiljaa. Tarjoa mango-sinihomejuustobroileri riisin kanssa.




Jälkkäriksi tein uunihedelmiä, joihin ohjeen löysin Pastanjauhantaa-blogissa. Käytin jälkkärissä pelkkiä luumuja :)



VANILJAISET UUNIHEDELMÄT
3-4 kpl luumua
1 kpl omena
vaniljasokeria
hasselpähkinärouhetta
valkosuklaapaloja
vaniljajäätelöä

Pilko hedelmät ja siirrä ne isoon kulhoon. Lisää hedelmien joukkoon vaniljasokeri ja hasselpähkinärouhe. Sekoita hyvin. Siirrä hedelmät uunivuokaan, paloittele päälle valkosuklaa. Paista hedelmiä uunissa n. 15-20 minuuttia, 200 asteessa. Tarjoile hedelmät vaniljajäätelön kanssa. 


2 kommenttia:

  1. Ihana ateria! Mäkin katselin tota kanaruokaohjetta :)

    VastaaPoista
  2. Oli kyllä onnistunut ateria - erityisesti ihastuin tuohon mangobroileriin ja teenkin sitä vastaisuudessakin :) Suosittelen!

    VastaaPoista