Tänä aattona päädymme valmiiseen pöytään, sillä kävimme syömässä Ravintola Kokkikaksikossa. Täytyy tunnustaa, että tämä ratkaisu toimi meidän kolmen hengen jouluporukalle loistavasti :) Itsetehty illallinen nautittiin sitten joulupäivänä. Ihan kaikelta ruoanlaitolta en silti säästynyt, sillä kasasin meille "pienen" iltapalan ruokajuomineen ;) Tarjolla oli mm. savulohitahnaa riisipiirakoiden kera...
SAVULOHITAHNA
500 g lämminsavulohta
1-2 punasipulia
2-3 kananmunaa
2 prk ranskankermaa
1-2 kpl limeä
sitruunapippuria
tuoretta ruohosipulia
500 g lämminsavulohta
1-2 punasipulia
2-3 kananmunaa
2 prk ranskankermaa
1-2 kpl limeä
sitruunapippuria
tuoretta ruohosipulia
Perkaa lohi ja pienennä lohi haarukalla pieniksi paloiksi. Kuutioi punasipuli ja keitetyt kananmunat pieniksi. Sekoita lohi-punasipuli-kananmunakuutioiden joukkoon ranskankermat ja mausta seos limemehulla, sitruunapippurilla sekä tuoreella ruohosipulilla. Anna seoksen maustua jääkaapissa muutama tunti.
PS. Pientä kiitollisuutta ruokapaikka kohtaan osoitan siitä, ettei siellä ollut ainuttakaan joulutähteä pöydissä -> kerrankin paikka jouluna, jossa pystyy hengittämään <3 Työpaikan jouluruokailussa jo tuskailin asian kanssa :(
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti