Perintöliinakin pääsi pöydälle hiukan fiksattuna :) |
Kukat jälleen hovi-kukkakauppiaaltani, täältä :) |
Mennellä viikolla tuli tekaistua pari tomaatti-mozzarellapiirakkaa äidille Marttojen tapaamiseen :)
Äitini menee jalkaleikkaukseen tulevana maanantaina ja pidimme pienen hengennostatus-tyttöjenillan ;)
Joululahjaksi saadut viinilasimerkkaajat, kumpihan oli se piru ;) |
Ruuaksi olin laittanut Kariniemen broilerin uuniboksin ja mango-fetasalaatin. Salaattia olen tehnyt ennen nimellä kana-mangosalaatti, mutta nyt halusin broilerin erikseen :) Lisäksi tein valkosipuli-mozzarellaleipää.
MANGO-FETASALAATTI
(3-4 annosta)
1 kerä jääsalaattia
1 ruukku villirucolaa
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 punasipuli
250 g kirsikkatomaatteja
1 prk säilykemangoa
½ dl salaattisiemensekoitusta
200 g fetajuustoa öljyssä
Revi jääsalaatti ja laita se villirucolan ja basilikan kanssa salaattivadille. Puolita kirsikkatomaatit ja paloittele valutettu mango sekä punasipuli, ja lisää ne joukkoon. Lisää lopuksi valutettu fetajuusto ja siemenet. Valuta kastikkeeksi hieman salaattijuustopurkin öljyä tai lempisalaattikastikettasi.
Jälkkäriksi tietysti SUKLAISTA!!! Pullahiiren blogista bongasin joulunaikaan minttusuklaamoussen ohjeen, niinpä siitä sain oivan jällkärin tuhoakseni viimeiset jouluiset karkkikepit koristeeksi ;)
MINTTUSUKLAAMOUSSE
(noin 6-8 annosta)
(noin 6-8 annosta)
200 g tummaa suklaata
2 rkl maitoa
1 dl sokeria
5 kananmunaa
150 g ranskankermaa
n. 7 tippaa piparminttuöljyä
kermavaahtoa
piparminttukaramelleja tai karkkikeppejä
1 dl sokeria
5 kananmunaa
150 g ranskankermaa
n. 7 tippaa piparminttuöljyä
kermavaahtoa
piparminttukaramelleja tai karkkikeppejä
Sulata
suklaa vesihauteessa. Lisää joukkoon maito sekä puolet sokerista.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset toisistaan tarkasti. Lisää keltuaiset
yksitellen sulatetun suklaan joukkoon sekoitellen. Vatkaa valkuaiset
lopun sokerin kanssa vaahdoksi. Lisää suklaan joukkoon vielä
ranskankerma ja sekoittele tasaiseksi. Nostele lopuksi valkuaisvaahto
suklaamassan joukkoon ja lisää piparmittuöljy. Maista onko mintun maku
sopivan voimakas, lisää tarvittaessa. Annostele annosvuokiin tai pidä
mousse isossa kulhossa. Viilennä jääkaapissa noin kolmen tunnin ajan.
Rouhi karamellit pakastepussissa vaikka kaulimella kaulien. Koristele
annoskulhot kermavaahdolla ja ripottele päälle piparmintturouhetta.
Nam nam! Mangoa ja fetaa täytyy kokeilla. Kuulostaa eksoottiselta :) Lisäksi diggailen kaikenlaisia pähkinöitä ja siemeniä.
VastaaPoistaKokeile ihmeessä - maistuu herkulliselta :P Tuo mango vielä muusaantuu hiukan, kun sekoittaa salaatin - ei tarvitse mitään kastiketta sen ansiosta :)
PoistaFeta on aina hyvää! :) Sitä voi laittaa lähes mitä vaan.
VastaaPoistaMulla roikkuu vielä tummat verhot keittiössä, en vaan ole saanut vielä niitä otettua sieltä pois. Tällä viikolla juuri mietin, että pitäisi kaivaa keväiset verhot, kun aurinko paistoi, mutta se jäi vielä johonkin tulevaisuuteen. Joku päivä sitten ne vaihtuu! :)
Mukavaa viikonloppua!! :)
Feta on kyllä hyvää :P Olen vihdoin ja viimein saanut siedätyshoidettua äitinikin syömään sitä ;)
PoistaMukavaa viikonloppua sinullekin <3