Ruuaksi halusin tarjota helppoa pikaruokaa, niinpä tekaisin pakasteranskalaisista ja -kalaleikkeestä ”fish and chips”-annokset. Niiden kanssa tarjosin Hesburgerista hakemaani kurkkumajoneesia.
Ruoka- ja muutkin juomat olin hakenut Lidlistä ja laittanut ne kylmälaukkuun odottamaan ottajiaan
Jälkiruuaksi olin leiponut vaahtokarkkimuffinsseja. Kokosin ne tarjottimelle mansikoiden, vaahtokarkkien ja suklaan kanssa. Juomaksi tarjosin kullekin pikkolopullot kuohuviiniä.
VAAHTOKARKKIMUFFINSSIT
5 dl vehnäjauhoja5 rkl kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 dl suklaarakeita
½ dl vaahtokarkinpalasia
1 dl voisulaa
1 muna
3 dl maitoa
Kuivat aineet sekoitetaan hyvin keskenään, suklaarakeet ja vaahtokarkit lisätään seokseen. Muna, maito ja jäähtynyt voisula sekoitetaan tasaiseksi ja kaadetaan kuivien aineiden joukkoon. Sekoitetaan nopeasti tasaiseksi, eikä sitten vaivata, ettei tule sitkeitä. Paistetaan 200 asteen lämmössä 20-25 minuuttia. Paistamisen jälkeen annetaan jäähtyä kunnolla, ettei sula vaahtokarkit polta suuta!
Myös kissamme kävi pelipaikalla haistelemassa uusia hajuja <3
hei,voisko tekstien taustaa muuttaa koska kännykällä tai huonolla näytöllä ei näe lukea tekstejä?muuten vaikuttaa tosi mielenkiintoselta blogilta :)
VastaaPoistaHei, kiitos ilmoituksesta! Toivottavasti nyt näkyy paremmin :)
Poista