Kaapissa kummitteli viime talvisesta linssikeitosta jäänyt linssipaketti, joka
piti saada käytettyä pois. Onnekseni bongasin K-kaupan ruokalehdestä linssipihvien ohjeen eli niitä sitten tekemään! Linssipihvien kanssa tein
rosmariini-viipaleperunoita ja kastikkeena toimi Valion pippuriranskankerma -
NAM :P
LINSSIPIHVIT
(4 annosta)
250 g (3 dl) punaisia linssejä
1
1/2 l vettä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 punainen chilipalko
1-2
rkl öljyä
1 tl currya
1 tl juustokuminaa eli jeeraa
1 tl suolaa
1 tl
hunajaa tai sokeria
2 rkl maissitärkkelysjauhoja (Maizena)
1
kananmuna
paistamiseen:
öljyä
Keitä huuhdotut linssit vedessä
kypsiksi pakkauksen ohjeen mukaan - itse keitin linssit jo edellisenä päivänä. Valuta linssit siivilässä ja jäähdytä. Kuori
ja hienonna sipuli sekä valkosipuli. Poista siemenet chilistä ja hienonna se.
Kuumenna rasva pannulla. Kuullota sipuli, valkosipuli, chili, curry ja
juustokumina rasvassa. Lisää linssit. Mausta suolalla ja hunajalla. Sekoita
maissitärkkelysjauhot ja muna linssiseoksen joukkoon. Kuumenna öljyä esimerkiksi
lettupannulla ja nosta linssiseosta pannulle ja painele tasaisiksi pihveiksi.
Paista miedolla lämmöllä 2-3 minuuttia molemmilta puolilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti