Pakastimeen oli taannoin eksynyt ylimääräinen voitaikinapaketti...Tovin mietin mihin sen käyttäisin, mutta kun tuli ajankohtaiseksi tehdä täytettyä porsaan sisäfilettä, päätinkin verhoilla fileen sillä! Tämä ateria toimi samalla koevedoksen joulupäivän ateriaa varten...ja toimii!
TÄYTETTY PORSAAN SISÄFILEE TAIKINAKUORESSA
1 kpl porsaan sisäfilee
suolaa, mustapippuria
2 dl kuivattuja luumuja
1 kpl omena
100 g pippurituorejuustoa
½ ruukku basilikaa
½ ruukku persiljaa
2 tl ruokosokeria
pakaste-voitaikinaa
Leikkaa filee pitkittäin yhdellä viillolla molemmilta puolilta
”haitariksi”. Levitä matoksi ja nuiji kevyesti - mausta suolalla ja mustapippurilla. Paloittele luumut ja omena. Sekoita palat
ja hienonnetut yrtit tuorejuustoon. Ruskista filee kuumalla pannulla
kunnolla joka puolelta.
Kauli voitaikina n. 3-4 mm:n suorakaiteen
muotoiseksi levyksi. Aseta filee päälle ja kääri
sisään siten, että taikina menee saumasta hieman limittäin ja jää
alapuolelle. Siisti päädyt ja taita alle. Voitele munalla ja paista
200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Jälkiruuaksi iso muki kahvia ja palanen Fazerin luumupitko <3 Tätä ihanuutta tuntuu vaan olevan joulun aikaan kaupassa niin kitsaasti...nyt onnistuin saamaan viimeisen :)
Käväisin keskiviikkona Noormarkussa shoppailemassa Miranellan loppuunmyynnissä. Mukaan tarttui ainoastaan mustia vaatteita - suorat housut (27,50 €), puolihame (20 €), bleiseri (15 €) ja toppi (9,95 €)...Mukavan halvalla sai, sillä tuon bleiserinkin lähtöhinta oli 99 €!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti