KALAPUIKOT JA TARTAR-KASTIKE
150 g vehnäjauhoja
suolaa, valkopippuria
2 kananmunaa
100 g korppujauhoja
3 rkl tuoretta tilliä silputtuna
700 g vaaleaa kalaa ruodottomina fileinä
öljyä
6 rkl majoneesia
1 rkl kapriksia, valutettuna ja hienonnettuna
1 sitruuna
Kalapuikot: Kaada lautaselle tai matalaan kulhoon vehnäjauhoa ja mausta se ihan kohtuullisen hyvällä ripauksella suolaa ja valkopippuria. Laita toiseen vastaavaan astiaan kaksi munaa, joita on ensin vatkattu sen verran, että rakenne tasoittuu. Ota vielä kolmas vastaava kulho ja sekoita siinä korppujauhot ja 2 rkl tillisilppua.
Leikkaa kalafileet poikittaissuunnassa kalapuikon mallisiksi kaistaleiksi. Pyörittele kalanpalat ensin vehnäjauhokupissa, sitten munassa ja lopuksi tillitetyssä korppujauhossa.
Paista kalapuikot pannulla tai kattilassa runsaahkossa öljyssä molemmin puolin 2-3 minuutin ajan tai kunnes ne tulevat kauniin ruskeiksi. Tarjoile tartarkastikkeen ja lohkotun sitruunan kanssa.
Tartar-kastike: Sekoita 6 rkl majoneesia ruokalusikalliseen kapriksia, raastettuun sitruunan kuoreen ja ruokalusikalliseen tuoretta tilliä. Sekoita ja pistä jääkaappiin viilenemään.
Meillä nuuttipukit ilmoitteli tulostaan tekstiviestillä <3 |
Sain tänään tuliaisia Lapista - leipäjuustoa ja ohrarieskoja :) Leipäjuustoa maistettiin äidin kanssa lenkin päätteeksi vadelmahillon kera, sillä lakkahilloa ei tähän hätään talosta löytynyt...mut herkku oli silti :P Kiitokset vaan matkailijoille <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti