Joulun odotuksen tunnelmaa...

Joulun odotuksen tunnelmaa...

lauantai 10. maaliskuuta 2012

2012-03-10 Kevättä rinnassa...

Kun aurinko alkoi paistaa ulkosalla menneillä viikoilla, niin tapahtui kaksi asiaa: alkoi armoton nurkkien siivous sekä mieleen juolahti, että pitäisikö vanhemmille kokata pääsiäisenä jotain...näistä seurauksena nurkista löytyi kirpputorille viemistä yllin kyllin sekä silmiin tarttui netistä salaatin ohje, jota voisi hieman fiksattuna käyttää pääsiäisenä.


Päätin tehdä salaattia kokeeksi jo nyt, kun kerran niin houkuttelevalta kuulosti :P 

SALAATTI UUNISSA PAAHDETUISTA PUNAJUURISTA
2-4 annosta nälästä riippuen :)

n. 500g punajuuria
n. 6kpl valkosipulinkynsiä

kastike:
6 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl hunajaa (hunajapurkki oli kadonnut jonnekin mustaan aukkoon, joten laitoin ripauksen sokeria)
kourallinen timjamia tai/ja oreganoa (laitoin pari teelusikallista kuivattua timjamia)
pippuria
suolaa

lisäksi:

erilaisia salaatteja (laitoin salaattisekoitusta)
päärynöitä
aurajuustoa
pähkinöitä ja/tai siemeniä (laitoin paahdettuja ja suolattuja kurpitsansiemeniä)

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Varaa iso foliopala, johon saat ainekset käärittyä pakettiin. Harjaa punajuuret puhtaiksi. Laita punajuuret (isot punajuuret kannattaa kuoria ja lohkota) sekä valkosipulit folionyyttiin. Lisää vielä kastikkeen ainekset  sekaan. Nyyttiä paistetaan uunissa noin tunti, kunnes punajuuret ovat pehmenneet.

Kokoa lautasille salaattipeti, laita päälle hieman jäähtyneet punajuuret (ja kaavi vähän "paistolientä" salaattikastikkeeksi), lohkotut päärynät ja kuutioitu homejuusto. Ripottele päälle vielä halutessasi erilaisia pähkinöitä ja/tai siemeniä ja tuoretta oreganoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti