LAMMASPIIRAKKA
1 pkt (400 g) valmista piirakkataikinaa
500 g lampaanjauhelihaa
1 iso sipuli
1 kpl yksikyntinen valkosipuli
1 tlk salaattijuustokuutioita
1 dl oliiveja
½ rs miniluumutomaatteja
1 tlk (390 g) yrttitomaattimurskaa
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
2 tl oreganoa
Sulata piirakkataikina. Hienonna kuorittu sipuli ja valkosipuli. Valuta salaattijuustokuutiot ja oliivit. Halkaise miniluumutomaatit. Kauli sulanut taikina pyöreäksi levyksi ja nosta levy kaulimen avulla piirakkavuokaan (halkaisija noin 30 cm). Painele taikinalevy vuoan pohjalle ja reunoille. Ruskista jauheliha paistinpannulla. Lisää joukkoon sipulit ja tomaattimurska. Mausta suolalla, pippurilla ja oreganolla. Hauduta täytettä miedolla lämmöllä ilman kantta 5-10 minuuttia. Esipaista pisteltyä piirakkapohjaa 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 10 minuuttia. Kaada jauhelihatäyte vuokaan. Asettele pinnalle salaattijuustokuutiot, miniluumutomaatit ja oliivit. Paista edelleen 200 asteessa alimmalla tasolla noin 30-40 minuuttia. Anna piirakan vetäytyä hetken aikaa.
KARPALO-PINJASIEMENSALAATTI
erilaisia salaattilaatuja
reilusti tuoretta basilikaa
1 pussi pinjansiemeniä paahdettuna - itsellä oli myös kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä
1 pussi kuivattuja karpaloita
2 pkt kirsikkatomaatteja
Kastikkeeksi lorautin hiukan valmista balsamicokastiketta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti