Joulun odotuksen tunnelmaa...

Joulun odotuksen tunnelmaa...

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

2012-09-16 Moskovan pataa...

Sunnuntai-ruuaksi moskovan pataa. Sopii hyvin viileneviin syyspäiviin ja tulevaan talveen :) Ohjeen olen ottanut täältä. Ohjeesta vähensin smetanan määrää, mutta homejuuston ystävänä pidin juuston määrän edelleen reiluna.



MOSKOVAN PATA 
3 sipulia
3 suolakurkkua
voita
3 rkl hunajaa
2 tl rouhittua mustapippuria
ripaus cayennepippuria
1 kg naudanpaistia
3 rkl vehnäiauhoja
4-5 dl voimakasta lihalientä
150 g Aura-juustoa
1 prk smetanaa

Kuori ja silppua sipulit. Silppua myös kaksi suolakurkkua. Sulata padassa voi. Paistele sipuleita siinä viitisen minuuttia. Lisää hunaja. Sekoita hyvin ja lisää suolakurkku. Paista ahkerasti käännellen toiset viisi minuuttia. Lisää musta- ja cayennepippurit. Paista vielä vähän aikaa, jotta pippurit ehtivät herätä. Vedä pata sivuun liedeltä ja peittele kannella. 

Kuutioi paisti. Paista pieni erä kuutioita kerrallaan pannulla voissa kauniin ruskeiksi. Kaada lihat pataan sipulin ja suolakurkun seuraksi. Huuhtele pannu vesitilkalla ja kaada tilkkanen pataan. Ripottele vehnäjauhot lihakuutioiden päälle. Sekoita ainekset. Lisää lihaliemi ja sekoita taas. Murustele juusto liemeen. Sekoittele kunnes juusto sulaa. Lisää lopuksi smetana.

Laita kannella peitelty pata 200-asteiseen uuniin kypsymään tunnin ajaksi. Alenna sitten lämpö 150 asteeseen. Kypsennä ruokaa vielä puolisen tuntia tai niin kauan, että liha on mureaa. Ota kansi padan päältä ja anna ruuan olla uunissa sen aikaa, että pinta saa väriä ja kastike kiehuu hieman kasaan. Silppua kolmaskin suolakurkku ja ripottele se ruuan päälle. Tarjoa ruoka keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti